maanantaina, joulukuuta 18, 2006
HS: "Hanasaaren rakentaminen maksaa noin 127 miljoonaa."
"Helsingin Energia purkaa Hanasaaren A-voimalan ja kehittää alueen valmiuksia energiantuotantoon noin 127 miljoonalla eurolla."
Lyhyt, muutaman rivin teksti ja kaksi virhettä:
Rakentaminen ei maksa 127 miljoonaa. Tyhjä tontti maksaa sen. Vasta tämän "investoinnin" jälkeen päästään rakentamaan.
Alueen valmiuksissa energiantuotantoon ei myöskään ole tiettävästi mitään vikaa, eikä siten suurempia kehittämistarpeitakaan. Jos on, niin niistä voisi joku kertoa.
Koko projektin ainoa lähtökohta ja syy on raivata kuutisen hehtaaria rakennusmaata "korkeatasoista" asuinaluetta varten. Koska "Helsinki tarvitsee asuntoja." Toivottavasti tämä totuus ei ikinä unohdu.
sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006
Johannes Koroma kirjoittaa kaupunkisuunnittelusta
Kirjoituksessaan Koroma kritisoi tylsää ja mielikuvituksetonta rakentamista, jollaista Helsingissä on tavan mukaan harrastettu. Koroma perää myös lautakuntavetoista kansalaiskeskustelua, ja osuu tässä hyvin ongelman ytimeen. Kyse on luonnollisesti kaupunkisuunnittelulautakunnasta:
”Lautakunnan kyky, tahto ja asiantuntemus käydä keskustelua lienee olematon, tai sitten puuttuu rohkeus kuunnella ristikkäisiä mielipiteitä.”
Päivänselvää. Lautakunta pääsee helpommalla kieltäytymällä keskustelusta ja näpertelemällä keskenään. Nykyinen jyrä-tyyli on helpompi tapa toimia. Eikä KSV ole syytön sekään.
Koroma jatkaa:
”Kunnallispolitiikassa ei yhteisesti hyväksytyn päätöksen tekeminen ole tietenkään helppoa, jos keskustelun aukaisee. Mutta keskustelematta tehdyt näennäisen päätökset eivät liioin takaa poliittista yksimielisyyttä.”
Tähän ei ole lisättävää. Toisin kuin suurin osa muista kunnallispolitiikan päätöksistä, kaupunkisuunnittelussa tehdyt päätökset ja niiden seurauksen näkyvät kaupunkikuvassa”ikuisesti” määritellen sen, millaiseksi kaupunki muotoutuu, miten siellä tulevaisuudessa viihdytään ja mitä siellä tehdään. Siksi tässä asiassa pitäisi olla yksi kaikille avoimen keskustelun suuri painopiste. Muitakin toki tarvitaan.
Koroma ottaa kantaa myös elämyksellisyyteen, jota Helsingin kaupunkikuvasta puuttuu. Esimerkki on Valenciasta:
”Uusin saavutus, puolittain veteen upotettu Valencian taide- ja tiedekeskus on hämmentävä, avartava, nautittava ja innostava kokemus.”
Niin kauan kuin meillä kyselemättä puretaan ja hävitetään valmiit jännittävät ja ainutlaatuiset kohteet, meidän on turha unelmoida mistään uudesta ”hämmentävästä, avartavasta, nautittavasta ja innostavasta.”
Jos jollekin jäi epäselväksi, mitä sellainen kohde olisi ollut, niin kuva löytyy tuolta oikeasta ylänurkasta. (Se on muuten vielä pystyssä)
Koroman artikkeli on luettavissa Helsingin Uutisten arkistosta. Lehti 13.12.2006, sivu 4.
lauantaina, joulukuuta 16, 2006
Osataan sitä muuallakin
Lue juttu: Ungdomshuset
perjantaina, joulukuuta 15, 2006
Mikä meihin tavallisiin fiskuihin ihmisiin oikein menee?
Toinen ongelma on se, että kukaan ehdokkaista ei viime kunnallisvaaleissa kertonut, aikooko äänestää purkamista vastaan vai sen puolesta. Ei tietenkään, kun kukaan ei tajunnut kysyä sitä. Kukaan ei silloin puhunut Hanasaaren purkamisesta halaistua sanaa. Olisi valtuuston kokoonpano ehkä ollut erilainen, jos tämä olisi ollut vaaliteema. Ja senhän virkamiehemme tietävät paremmin kuin hyvin runnoessaan asian läpi tällä valtuustokaudella.
Tästä ja muista isoista, kaikkia kuntalaisia koskettavasta asiasta pitäisi ehdottomasti järjestää kansanäänestys, tai vähintäänkin asia pitäisi antaa kahden peräkkäisen hallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi. Voisi hillitä moista vandalismia jo kummasti, kun tavalliset fiksut ihmiset pääsisivät sanomaan mielipiteensä. Täytyyhän tavallisten ihmisten saada sanoa mielipiteensä oman kotikaupunkinsa suurista asioista. Ei ole hyväksyttävää, että päätökset kähmitään jossain kabineteissa pienellä porukalla.
Ehdotan, että esim. Malmin lentokentän ja Kivinokan kohtalosta järjestetään kansanäänestys seuraavien kunnallisvaalien yhteydessä. Siinä kun täyttää yhden, täyttää samalla vaivalla kolme lippua, eikä niiden laskeminen voi niin kallista olla että ehdotus voidaan hylätä liian kalliina.
Vai olenko yksin mielipiteineni?
torstaina, joulukuuta 14, 2006
Lisäys eiliseen, kohta 4.
Asian käsittelyssä kiistattomasti todistettuja asioita ovat:
4 - Purkuhanke voidaan käsitellä ja hyväksyä valtuustossa, vaikka esityslistan teksti sisältää selviä (tarkoitushakuisia?) virheitä ja vääriä väittämiä, joilla hanketta perustellaan. Väittämät ja niiden oikaisut voi lukea tästä. Kuka näkökohdat on kirjoittanut ja miksi? Ilmeisesti kuitenkin pajunköyden (vai pajusen...) syöttäminen valtuustolle sallitaan, koska kukaan ei ole älähtänyt?
Kuinkahan monta vastaavaa vielä löytyy? Saa ehdottaa, lisätään kaikki tähän.
keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006
Valtuusto puolsi purkamista

Lopuksi Helistö esitti Abdullan kannattamana koko esityksen hylkäämistä. Tämä kaatui äänin 68-12, jolloin purkupäätös oli syntynyt.
Puheenvuoron Hanasaaren purkamisen vaihtoehtojen selvittämisen puolesta pitivät, Paavo Arhinmäki (Vas), Yrjö Hakanen (SKP), Kimmo Helistö (Vihr), Sari Näre (Vihr), Osku Pajamäki (SDP), Tea Vikstedt-Nyman (Vas), Tuomas Rantanen (Vihr), Jouko Malinen (SDP), Maria Björnberg-Enckell (SFP), Osmo Soininvaara (Vihr) sekä Tiina Kaarela (Vas)
Puheenvuorojen aikana useat valtuutetut kunnioittivat tilaisuutta ja demokratiaa olemalla poissa kokoushuoneesta.
Perustelut olivat selkeitä. Maailmalta löytyy hyviä esimerkkejä vanhojen voimalaitosten menestyksekkäästä uusiokäytöstä. Se pitäisi meilläkin tutkia, ennen lopullisen purkupäätöksen tekemistä. Myös taloudelliset seikat nousivat esiin, eli koko purku- ja hiililogistiikan muutoshankkeen taloudellinen kannattavuus kyseenalaistettiin ja vaadittiin sen selvittämistä. Osku Pajamäki toi esiin suunniteltujen hiilisiilojen kaupunkikuvalliset vaikutukset, sekä mielenkiintoisen näkökohdan hiilen kuljettamiseksi autoilla Vuosaaresta, jossa on hiilikasa jo valmiina. Hiilisiilojen hinnalla hiilet voisi tällä tavalla kuljettaa Hanasaareen seuraavat 30 vuotta. Kaupunginjohtaja Pajunen tyrmäsi ehdotuksen toteamalla, että Vuosaaren satamaan ei tule hiililogistiikkaa, siellä ei voi käsitellä hiiltä.
Vaihtoehtojen selvittämättä jättämisen puolesta pitivät puheen Heli Puura (SDP), Hannale Luukkainen (Kok), Stefan Johansson (SFP). Perusteluina kliseet; Hanasaari A on ruma, Helsinki tarvitsee asuntoja ja päätöksen lykkääminen vain lisää kustannuksia.
Asian käsittelyssä kiistattomasti todistettuja asioita ovat:
1 -Helsingissä voidaan tehdä 127 miljoonan euron hanke, jota ei ole osoitettu taloudellisesti kannattavaksi. Se, että hanke kustannetaan Helsingin Energian tulorahoituksella, ei muuta asiaa miksikään. Raha on poissa Helsingin kassasta, koska Energian tulos ja tuloutuskyky kaupungille hankeen takia heikkenee. (Josta seuraa, että veroäyri voi nousta) Missä tahansa yrityksessä investointipäätösten tekeminen ilman kannattavuuslaskelmaa johtaa 100 % varmuudella ennemmin tai myöhemmin vararikkoon.
2 - Helsingissä voidaan purkaa hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen, suurikokoinen rakennus näkyvällä paikalla ilman, että sille edes yritetään etsiä uutta käyttötarkoitusta. Maailmalta löytyvät esimerkit osoittavat, että Hanasaarellakin olisi oikeasti suuria mahdollisuuksia.
3 - Kansalaiskeskustelu, kirjoitukset lehdissä ja aiheen käsittely TV:ssä eivät vaikuta yhtään mihinkään. Tämä kävi vielä selvemmin ilmi toisen rakennushankkeen käsittelyssä, jota paikalliset asukkaat olivat vastustaneet. Vastustus yksinkertaisesti sivuutettiin ja todettiin rakennuksen 500 toimistotyöpaikkaa olevan hyvä juttu. Sillä siisti. Helsingin kaupunkisuunnittelussa on jotakin vialla, ja pahasti!
4 - Purkuhanke voidaan käsitellä ja hyväksyä valtuustossa, vaikka esityslistan teksti sisältää selviä (tarkoitushakuisia?) virheitä ja vääriä väittämiä, joilla hanketta perustellaan. Väittämät ja niiden oikaisut voi lukea tästä. Kuka näkökohdat on kirjoittanut ja miksi? Ilmeisesti kuitenkin pajunköyden (vai pajusen...) syöttäminen valtuustolle sallitaan, koska kukaan ei ole älähtänyt?
Mikäli äänestämällä haluaa korjata tätä tilannetta ja saada demokratiaa Helsingin kaupunkisuunnitteluun, kannattaa mieluummin äänestää vasemmistoa kuin oikeistoa, kokoomusta ei missään tapauksessa, mutta erittäin mielellään vihreitä. Demarit ovat ongelma, koska yksi fiksu demari ei riitä. Voi tietenkin toivoa, että muutos lähtee sisältäpäin. Sen verran nöyrästi kunnallispolitiikka kuitenkin kulkee kaupunkisuunnitteluviraston talutusnuorassa, että huonolta näyttää, kerta kaikkiaan.
Mitä vuosaaren satamaan ja hiililogistiikan mahdottomuuteen tulee, niin Pajusen vastaus ei ihan riitä. Itsepurkava laiva voi tuoda hiiltä ihan mihin vain. Riittää, että laivan viereen laiturille mahtuu auto johon hiili kuormataan. Jos on päätetty, että näin ei tehdä, on eri asia kuin että se on mahdotonta.
Voimme ajatella asian niinkin, että Helsinki sai lahjan. Hienon lahjan, uniikin ja arvokkaan, josta olisi ollut hyötyä ja iloa vuosikymmeniksi. Helsinki ei tyhmyyksissään kuitenkaan ymmärtänyt siitä mitään, ei tiennyt mitä sillä pitäisi tehdä. Ei vain osannut, eikä osannut kysyä keneltäkään. Ei tajunnut suurta mahdollisuutta. Niinpä se teki sen minkä taisi, mihin äly juuri ja juuri riitti, purki ja hävitti uuden tieltä. Rakensi tilalle jotakin itsensä näköistä, helpompaa kaupunkia.
tiistaina, joulukuuta 12, 2006
sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006
maanantaina, joulukuuta 04, 2006
Kaupunginhallitus vie purkusuunnitelman valtuustoon
Kimmo Helistö teki palautusehdotuksen:
”Khs päättänee palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi sen selvittämiseksi, olisiko A-voimalaitoksen rakennukselle osoitettavissa sovelias uusiokäyttö.”
Osku pajamäki oli samoilla linjoilla ehdottaessaan:
”Kvsto päättänee palauttaa hankesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi siten, että selvitetään eri vaihtoehtoja Hanasaaren A-voimalaitoksen soveltuvuudesta uusiokäyttöön, osaksi uutta osayleiskaavaa. Lisäksi suunnitellusta voimalan purusta sekä kivihiililogistiikan siirrosta teetetään kustannushyöty-analyysi, jolla voidaan todentaa, onko hanke siitä aiheutuvien kustannusten arvoinen.”
Helistön ehdotuksesta äänestettiin 4 puolesta, 10 vastaan, 1 tyhjä. Asia hyväksyttiin esittelijän ehdotuksen mukaisesti. Helistö, Pajamäki ja Lindeman jättivät päätökseen eriävät mielipiteet.
Näin ollen kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 13.12.2006.
Koska sekä Helistön että Pajamäen ehdotukset Hanasaari A:n purkamisen vaihtoehtojen sekä kustannushyöty-analyysin tekemisestä koko hankkeelle hylättiin, voitaneen tästä päätellä yhtä ja toista. Ainakin sen, että Helsingissä voidaan tehdä sadan miljoonan hankkeita selvittämättä niistä saatavaa hyötyä ja vertailematta kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ja ehkä senkin, että hallitus ei uskalla selvittää kustannushyötyjä, koska niitä ei löydy.
Kannattaa palauttaa mieliin myös viesti parin vuoden takaa: "Hanasaaren A-laitos on loppuunkäytetty ja se tullaan purkamaan. Hiilikasa tulaan järjetämään uudelleen. joko maanalaisina siiloina tai kolmena maanpäällisinä tai ositttain maanpäällisinä siiloina. Projekti maksaa 40 milj." Mikael Sundman, 19.3.2004.
Kuka täällä loppujen lopuksi määrää?
Oskun blogi.
sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006
Hanasaari Kaupunginhallituksessa tänään
Esityslistan loppuosa nro 22/13.12.2006
Tekstistä löytyy perusteellinen selonteko asiasta, lautakuntien lausunnot, kustannukset jne. Löytyy myös erikseen kohta, jota tässä kommentoitu:
A-laitoksen säilyttämistä vastaan voidaan esittää myös seuraavia näkökohtia:
- Rakennus on suunniteltu voimalaitokseksi, jossa hiililogistiikka on määritellyt laitoksen sisäosien kantavat rakenteet ja tilaratkaisut. Hiilisiilot voimalaitoksen sisällä ulottuvat lähes koko rakennuksen korkuisina hiilisataman puoleisessa osassa.
- Kulku rakennuksen sisällä tapahtuu myös suurelta osin ritilätasoilla eli välipohjarakenteita on äärimmäisen vähän. Niiltä osin, kuin välipohjia on, muodostuu huonekerroksista käyttökelvottoman suuria hallitiloja.
- Suuren osan sisätiloista täyttää prosessiin liittyvät kattilat ja säiliöt, jotka on erikseen perustettu, osin pultattu kiinni kantavaan välipohjaan.
- Prosessilaitteita on paljon ja laitoksen pääkomponentit kuten turbiinin osat ja kattilat sekä erilaiset säiliöt ovat kooltaan suuria. Näiden purkamisen yhteydessä joudutaan rakennuksen rakenteita purkamaan ja hajottamaan merkittävässä määrin.
- Tehtyjen asbestikartoitusten mukaan rakennus sisältää merkittäviä määriä asbestia. Voidaan arvioida, että asbestin täydellinen poistaminen ja käsittely on huomattavasti hankalampaa ja kustannuksiltaan suurempi hanke kuin asbestin käsittely rakennuksen purun yhteydessä.
- Hiili on imeytynyt seinä- ja pohjarakenteisiin. Rakenteellisia mittauksia ei ole rakenteista tehty, jotta voisi arvioida rakenteiden säilyttämistä ja hyödyntämistä muuhun käyttöön.
- Purkukustannus on 13,7 milj. euroa. Jos rakennus otettaisiin johonkin muuhun käyttöön, on kustannus todennäköisesti saneerauksesta suurempi kuin uuden vastaavan tilan rakentaminen.
”...on kustannus todennäköisesti saneerauksesta suurempi” Todennäköisesti? Tätäkään ei ole selvitetty. (Musiikkitalo maksaa sata miljoonaa.)
Tekstissä puhutaan myös Hanasaari B:n purkamisesta sen käyttöiän päätyttyä. Miten näin voidaan tehdä, koska Helsingin Kaupunginmuseo on esittänyt B-laitosta suojeltavaksi? Lue Kaupunginmuseon lausunto.
Muuta huomion arvoista:
Pelastuslautakunnan lausunnossa:
- "Hanasaaren B-voimalan polttoainevarastoratkaisun toteutusta voidaan pitää merkittävänä voimalaitoksen perusparannuksena."
Ratkaisu on pelkkä maisemointi. Ylimääräisten osien lisääminen toimivaan kokonaisuuteen ei koskaan ole parannus, teknisessä mielessä. Ylimääräisistä osista on vain haittaa.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan puoltava päätös syntyi äänin 5-4. Ei ehkä kovin painava lausunto, vaikka toki demokraattisesti tehty.
- "Kaupunginvaltuusto päättänee hyväksyä tämän asian erillisenä liitteenä olevan hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton kokonaiskustannusarvio on tammikuun 2006 hintatasossa (RI 2000 = 113,4) enintään 127 000 000 euroa (arvonlisäverollinen kustannusarvio 155 000 000 euroa, alv. 22 %). "
Avoimia asioita on tässä vaiheessa niin paljon, että kukaan ei voi rehellisesti luvata kustannusten olevan enintään 127 miljoonaa.
Tekstistä käy ainakin selvästi ilmi Kaupunginhallituksen voimakas halu päästä laitoksesta eroon. Purkamista "puoltavia" näkökohtia on riittämiin, säilyttämistä puoltavia ei yhtään. Olisiko aika järjestää kansainvälinen avoin ideakilpailu Hanasaari A:n mahdollisesta uusioköytöstä? Vai luottaako joku oikeasti Kaupunginhallituksen asiantuntemukseen tässä asiassa?
Presson pääkirjoituksessa 2.12.2006 se sanottiin suoraan:
"Saastuneen maaperän puhdistaminen ja hiilikasan siirtäminen tekevät Sörkan tontista Suomen kalleinta asuinmaata."
Ja tarkoitushan oli rakentaa alueelle Helsingin kipeästi kaipaamia uusia asuntoja...
Jotta suhteellisuudentaju säilyisi, tässä kertauksena vielä kartta osasta lähivuosina rakennettaviksi tulevista alueista Helsingistä.

Sininen täplä kartassa on Hanasaari, joka jostain kumman syystä pitää rakentaa ensimmäisenä, maksoi mitä maksoi.
“Adaptive Reuse on Obolete Power Plants”
Pitkään vakaana pysynyt energia-ala on parhaillaan voimakkaiden muutosten alaisena. Lisääntynyt kilpailu, polttoaineiden kallistuminen, ympäristölainsäädännön tiukentuminen ja sähkön kulutuksen kasvu on ajanut toimijat tilanteeseen, jossa monista vanhemmista voimalaitoksista joudutaan teknis-taloudellisten syiden takia luopumaan.Onneksi arkkitehtuuriset ja kaupunkikuvalliset arvot sekä vanhojen voimalaitosten sijainti yhdessä taloudellisten seikkojen kanssa, ovat johtaneet näiden käytöstä poistettujen teollisuuslaitosten uusiokäytön mahdollisuuksien kehittämiseen. Tekstissä esitellään muutamia tämän kehityksen tuloksena syntyneitä sovelluksia.
Vanhat voimalat on yleensä rakennettu kaupungin laitamaille, mutta ovat vuosikymmenten aikana ja kaupungin kasvaessa joutuneet kaupunkirakentamisen ympäröimiksi. Jos laitoksen sijainti, arkkitehtoniset, kaupunkikuvalliset ja historialliset arvot muodostavat sopivan yhdistelmän, laitos voi olla erittäin kiinnostava, yleiseen käyttöön suuntautuva uusiokäytön kohde.
Termiä ”adaptiviinen uusiokäyttö” on yleisesti käytetty tilanteissa, joissa alkuperäisestä käytöstä poistettu laitos hyödynnetään jossakin muussa tarkoituksessa. Vanhan voimalaitoksen ollessa kyseessä, muutos tehdään purkamalla laitoksen koneisto pois ja poistamalla rakenteista kaikki haitalliset aineet kuten asbesti, elohopea, metallipohjaiset maalit sekä toisinaan PCB. Niiden poistaminen on osa oleellinen osa uusiokäyttöä. Tuloksena on tyhjä ”kuori” jota voidaan vapaasti hyödyntää.
Vanhoissa voimaloissa on useita uusiokäyttöä puoltavia ominaisuuksia. Merkittävimpänä ominaisuutena pidetään niiden suurikokoisia turbiini- ja kattilahalleja. Nämä erittäin suuret ja avarat tilat antavat suuria mahdollisuuksia uusiokäyttöä suunniteltaessa.
Vanhojen voimaloiden merkittävimpänä uusiokäyttöä puoltavana ominaisuutena pidetään niiden suurikokoisia turbiini- ja kattilahalleja. Nämä erittäin suuret ja avarat tilat antavat suuria mahdollisuuksia uusiokäyttöä suunniteltaessa.
Museot ja muut vastaavat julkiset tilat, ravintolat ja hotellit ovat yleisiä uusia käyttötarkoituksia.
Esimerkkejä:
The Tate Modern - korkeatasoinen modernin taiteen museo Lontoossa. Museon 34 000 kerrosneliömetriä pitävät sisällään museo- ja näyttelytiloja, kauppoja. kahviloita, auditorion sekä koulutus- ja huoltotiloja. Voimala rakennettiin kahdessa vaiheessa vuosien 1947 ja 1963 välisenä aikana ja poistettiin käytöstä 1981. Katso kuvia.
The Power Plant Contemporary Art Gallery - sijaitsee Torontossa, Kanadassa. Sen perustana on vuonna 1926 rakennettu, 1980 suljettu ja 1987 saneerattuna yleisölle avattu vanha voimalaitosrakennus.
The Powerhouse Museum – Sydneyssä. 1899-1902 rakennettu voimalaitos, suljettu 1961, avattu museona 1988. The Powerhouse Museum on Australian suurin ja suosituin museo. Sen laaja ja monipuolinen kokoelma kattaa materiaalia tieteen, teknologian, muotoilun, teollisuuden, koriste-esineistön, musiikin, kuljetuksen ja avaruustekniikan alueilta. Museo käsittää 22 pysyvää näyttelyä ja useita vaihtuvia näyttelyitä. Katso kuvia.
Seaholm Power Plant – Austin, Texas. Rumaksi mutta rakastettavaksi kuvailtu voimalaitos, rakennettu 1950 – 1958, lopettanut toimintansa 1989, suljettu lopullisesti 1996. Puhdistustyöt (PCB) valmistuneet 2006, jonka jälkeen alkaa muuttaminen uuteen käyttöön. Voimalaan ja sen ympäristöön rakennetaan toimistoja, kauppoja, asuntoja, hotelli, ravintoloita ja monitoimitilaa erilaisia tapahtumia varten.
Power Plant Live – Baltimore, Maryland. Vapaa-ajan keskus erilaisine ajanviete- ja huvittelutoimintoineen.
Comal Power Plant – New Braunfels, Texas. Rakennettu 1921, toiminnassa vuoteen 1977. Rakennettu sittemmin loft-asunnoiksi. Kahdeksan kerrosta 108 huoneistoa. Katso kuvia.
Yhteenveto: Maailmassa on energia-alan muutoksista johtuen tarjolla paljon käytöstä poistettuja voimalaitoksia. Monia niistä on onnistuneesti muutettu toiseen käyttöön, esim. museoksi, tai kaupalliseen käyttöön kuten asunnoiksi, ravintolaksi jne.
Artikkelin kirjoittaja Richard A. Scadden on 26 vuoden kokemuksen omaava ympäristötekniikan asiantuntija.
Lue englanninkielinen artikkeli kokonaisuudessaan.
lauantaina, joulukuuta 02, 2006
Hanasaaren voimala on säilytettävä!
”Hanasaari A:ta ei missään nimessä saa purkaa. Tässä käy aivan samalla tavalla kuin 1960-luvulla, jolloin kaupunkikuvasta hävitettiin kymmeniä vanhoja toimisto- ja asuintaloja.”
”Nyt tehdään sama Helsingin vanhoille teollisuusrakennuksille. Niitä ei ole kaupungin keskusta-alueella enää paljon jäljellä. Se, mikä on, pitää säästää.”
”Saastuneen maaperän puhdistaminen ja hiilikasan siirtäminen tekevät Sörkan tontista Suomen
kalleinta asuinmaata.”
Kiitos Presso!
Tekstiin ei ole mitään lisättävää. Se on kokonaisuudessa luettavissa Presson näkiöslehdestä osoitteessa:
http://presso.kauppalehti.fi/
Myös Kauppalehden toimittaja Miia Savaspuro on aiemmin kirjoittanut Hanasaaresta.
Lue artikkeli.
Lue blogikirjoitus.
torstaina, marraskuuta 30, 2006
Helsinki tarvitsee asuntoja

Yllä olevassa Helsingin satelliittikuvassa on lähivuosina vapautuvat rakennusalueet merkitty eri väreillä: Satamat keltaisella, Keski- ja Pohjois-Pasila vihreällä värillä, sekä Kruunuvuorenranta punaisella.
Satamat vapautuvat rakentamiselle kun satamatoiminnot siirtyvät Vuosaaren uuteen satamaan vuonna 2008. Keski-Pasila ja Kruunuvuorenranta 2010 ja osia Pohjois-Pasilasta 2015. Yhteensä useampi sata hehtaaria maata, josta valtaosa meren rannalla.
Muitakin alueita on tulossa rakennettavaksi, niihin voi käydä tutustumassa Kaupunkisuunnitteluviraston Projektialueet-sivustolla.
Nyt keskustelun kohteena oleva Hanasaaren kärki on kartassa sinisellä, pieni täplä Sompasaaren sataman vieressä. Asuntorakentamisen tarve ei kuvaa katsoen tunnu kestävältä perustelulta voimalan purkamiselle ja hiilikasan siirtämiselle, sen verran pienestä alueesta on kysymys.
Jostain syystä Kalasataman rakentaminen halutaan aloittaa juuri Hanasaaresta, jonka piti olla tyhjä vuonna 2008. Alue voidaan vapauttaa rakentamiselle kuitenkin aikaisintaan 2010, kaksi vuotta satamien siirtymisen jälkeen. Hanasaaren vapauttaminen maksaa 127 miljoonaa euroa, jolloin maan hinnaksi tulee vähintään 2200 euroa neliömetrille. Lisäksi tulevat 7 miljoonan euron vuosikulut hamaan tulevaisuuteen. Miksi rakentaminen halutaan aloittaa kalleimmasta ja vaikeimmasta paikasta?
Korpisen sanat,
"Hanasaaren on toimittava tasokkaana käyntikorttina Sompasaaren ja Kalasataman asukkaille. Itä-Helsinkiin matkaavan on jo Sörnäisten rantatietä ajaessaan havaittava, että rantaan on noussut harvinaisen upealle paikalle poikkeuksellisen hieno alue."
tuntuvat nekin vähän heppoiselta perusteelta 127 miljoonan euron hankkelle. Miksi niin kova kiire? Kartta osoittaa, että rakentamista on vuosikausiksi ilman Hanasaartakin.
Jos alueelle rakennetaan vaikka 100 000 kerrosneliötä, mikä on paljon, jää tontin hinnaksi edelleen 1270 euroa rakennusneliötä kohti + vuosikuluja 70 euroa neliölle. (Sadan neliön asunnolle vuosikulu on 7000 €) Kaupunki ei ole esittänyt laskemia, miten tämä summa on tarkoitus saada takaisin, vai joutuvatko kuntalaiset virkamiesten visioiden maksumiehiksi?
Aluetta jää rasittamaan viereinen Hanasaari B –voimala ja sen öljysäiliöt, joiden evakuointietäisyys on 250 metriä. Koko hanasaaren kärki on pystyttävä tyhjentämään ihmisistä kahden tunnin kuluessa, mikäli öljysäiliöillä sattuisi onnettomuus.
Hanasaaren kärki on erillään muusta satama-alueesta. Se on linjattu korkeatasoiseksi asuinalueeksi, vaikkakin lopullista suunnitelmaa rakentamisesta ei ole. Entäpä jos kolmelta sivulta meren ympäröimä "korkeatasoinen" alue houkuttelee asukkaansa aitaamaan sen maarajan, jolloin lopputuloksena olisi suljettu ja vartioitu rikkaiden asuntoalue USA:n malliin. Kukaan muu ei sinne pääsisi. Eihän sitä koskaan tiedä.
Jos alueen rakentamista perustellaan uusilla veronmaksajilla, kannattaa muistaa, että ”rikkaat” eivät vältämättä maksa veroja, koska heillä ei aina ole tuloja lainkaan, eikä ehkä omaisuuttakaan.
Satelliittikuvia eri projektialueista pääsee katsomaan Google-Maps –palvelussa. Ilmaiseksi.
Sompasaari – Hanasaari
Jätkäsaari
Pasila
Kruunuvuorenranta
Vertailun vuoksi:
maanantaina, marraskuuta 27, 2006
Rakennusperintö.fi kirjoittaa Hanasaaresta
Ympäristöministeriön ja Museoviraston ylläpitämä sivusto Rakennusperinto.fi -sivusto kirjoittaa Hanasaaresta.Suora linkki uutiseen: http://www.rakennusperinto.fi/news/fi_FI/Hanasaari/
Uutisen parasta antia on runsas linkkilista muihin vastaaviin voimalaitoksiin, jotka on käytöstä poistamisen jälkeen muutettu toiseen käyttötarkoitukseen.
Muutama esimerkki:
Modernin taiteen museo Lontoossa.
Taidegalleria Roomassa.
Kuvia Rooman taidegalleriasta.
Rooman galleriaan on jätetty laitoksen koneita paikoilleen sisustuselementeiksi. Toimii yllättävän hyvin gallerian miljöönä. Tätä ideaa kannattaisi kehitellä Hanasaaressakin.
Erikoisin esimerkki tulee Ruotsista, Västeråsin kaupungista, jossa vanha höyryvoimala ollaan muuttamassa elämyskeskukseksi:
http://www.kokpunkten.se/
Sivustolta löytyy kuvia ja kattava selostus hankkeesta, sekä hieno VIDEO tulevasta elämyskeskuksesta. Keskukselle kertyy hintaa VÄHEMMÄN kuin nyt ollaan syytämässä Hanasaaren tontin vapauttamiseksi rakentamiselle.
Näiden jälkeen ei voi kuin ihmetellä Helsingin mielikuvituksettomuutta Hanasaari A:n suhteen.
sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006
Hanasaari radiossa
Unelmien Helsingissä aiheena Hanasaaren A-voimala. Kuuntele podcast.
Ohjelmassa mielipiteensä asiasta kertovat Osku Pajamäki, Kimmo Helistö, Risto Rautava sekä Maija Anttila. Toimittajan loppukaneetti kertoo paljon siitä, mistä tässä on kysymys. Kannattaa siis kuunnella.
Kaksi asiaa:
Risto Rautavan mielipide, ettei Helsingissä olisi surtu muita purettuja taloja kuin Heimolan taloa, on totaalisesti metsässä. Sopii kysyä esim. kaikilta Merikadettikoulun vetoomuksen allekirjoittaneilta noin alkajaisiksi. Jatkaa voi haastattelemalla kaikkia, jotka halusivat säilyttää VR:n makasiinit. Että näin. Tutkimusta voi jatkaakin, mutta nämä riittävät kyllä osoittamaan Rautavan väitteen vääräksi. Tietenkin, jos tavallisten ihmisten kiukku ja ärtymyt ei riitä huonon päätöksen perusteluksi, niin sitten ei. Suosittelen kirjaa Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä.
Maija Anttila vetoaa siihen, että vapaata tilaa on jo muuallakin. Ok. Jos kukaan ei keksi mitään, järjestettäköön kansainvälinen arkkitehtikilpailu! Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä, millaista käyttöä Hanasaari A:lle visioitaisiin muualla maailmassa. Vastaavia kilpailuja on Helsingin kaupunkisuunnittelussa tapana järjestää tuon tuostakin. Kalasatamastakin sellainen on järjestetty, ja parhaillaan on kilpailu käynnissä juuri Hanasaaren kärjen alueesta.
Voimala ja sen mahdollisuuksien selvittäminen ansaitsisi ihan oman suunnittelukilpailunsa.
Ja sitten asbestista: Kaikissa Hanasaari A:n ikäisissä kiinteistöissä on asbestia. Etenkin tuon ikäisissä voimalaitoksissa ja muissa tehtaissa. Jos laitos puretaan, asbesti on silloinkin poistettava ennen kuin mitään muuta voidaan purkaa. Asbestin käyttäminen purkamisen perusteluna on kertakaikkista harhaanjohtamista. Se pitäisi jo lopettaa.
Mielipiteet, 40 - 2
40 purkamista vastaan, 2 puolesta.
Jos kyseessä olisi virallinen kansanäänestys, tulosta voitaisiin pitää kokolailla selvänä. Mutta kun kyse on Helsingin virkamisten päätösten arvostelusta... Silti, paljon lisää kannanottoja kaivataan!
Katsokaa tätä keskustelua:
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?sourceStart=30&threadID=38245&tstart=0&start=0
Miksi purkamisen kannattajat eivät ole löytäneet tänne? Mitä mieltä olette noista "nurin vaan" -kommenteista? Tulee helposti mieleen jotain, jota ei viitsi ääneen sanoa. Epäilyttää kyllä.
Tännekin voi kommentoida, klikkaa tuota "comments"-linkkiä tämän teksin alapuolella.
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
Positiiviset takinkääntäjät
"Taisin tehdä virheen. - Nyt harmittaa." (Lue)
Taikka..
"Olen ollut sokea ja tyhmä. - Nyt hävettää moinen typeryys." (Lue)
Olipa itse asia aivan mikä hyvänsä, kaikilla ei riitä rohkeus vastaavaan, oman virheensä myöntämiseen, ihan julkisesti ja ilman kenenkään painostusta. Mistä on kysymys? Ensinnäkin siitä, että kun asiaan tarkemmin perehtyy, saattaa mielipide muuttua toiseksi. Tuskan lisäksi tieto lisää arviointikykyä, kykyä tehdä parempia päätöksiä.
Uusia tuoreita ideoita!
Onko suomalaisilla vain kaksi vaihtoehtoa vanhojen rakennusten suhteen, ne joko suojellaan tai puretaan. Jos rakennus on suojeltu, tarkoittaa se, että rakennukseen on erittäin hankala tehdä muutoksia, vain museoviraston luvalla. On kuitenkin olemassa kolmaskin tie, vanhojen rakennusten uusiokäyttö. Tällöin suojelu ei ole rasitteena ja rakennusta voidaan hyödyntää ja muokata, vain mielikuvituksen puute ja raha rajoittaa. Hanasaaren kohdalla mielestäni on juuri uusiokäytöstä kysymys. Rakennus on jämerää betonia, asbestit puretaan joka tapauksessa pois ensimmäisenä, jotta esim. purku voisi tapahtua turvallisesti. Mutta rakennuksessa on tilaa. Yleensä valitellaan, että uudelta asuinalueelta puuttuvat peruspalvelut, nyt voisi Hanasaaren rakennus tarjota parkkihallitilaa, toimistotiloja, ylempänä suuren marketmaisen sisäkaupungin kauppoineen ja sisätoreineen, joista näkyvyys avautuu isojen ikkunoiden kautta ulos.
Rakennuksen uusiokäytölle on järkevää kehittää "punainen lanka", tässä tapauksessa se voisi olla tekniikka, koska kyseessä on yksi voimalarakennus energiakolmiossa Suvilahti, Hanasaari A ja B. Niinpä rakennuksen tekniset kohteet, joita pidetään visuaalisesti kiinnostavina, voidaan säilyttää joko alkuperäisillä paikoilla tai siirtää rakennuksessa paremmin sopiviin kohtiin muodostamaan tekniskauneudellisia reliefejä tai taideteoksia, ja niitähän laitos on täynnä. Rakennuksen ulkonäköä, mikä todellakaan ei tällä hetkellä ole kovin kiinnostava, voidaan muuttaa, koska rakennus ei ole suojeltu. Katolla olevien "tönöjen" tilalle voidaan rakentaa lasinen talvipuutarha, mistä päivisin valoa ei puutu ja iltaisin se loistaa rakennuksen kruununa.
Savupiippujen huolto vaatii kustannuksia, siksi piiput purettakoon mataliksi, ja korvattakoon vaikka lasisilla maisematoimistoilla parin kerroksen verran.
Mineriittilevyiset seinät voi rauhassa purkaa ja muuttaa puurimoituksella varustetuiksi seiniksi kuvaamaan uusiutuvan energian läpimurtoa, kuvainnollisesti.
Suojelurakennuksille ei yleensä keksitä muuta käyttöä, kuin kulttuuriin liittyviä toimintoja. Tämä rakennus kokonsa puolesta lähes muodostaa sisäisen "valtakunnan", missä on sisätorit, puistot, ulkoreunoilla asuinhuoneistoja, entisessä vedenkäsittelyssä elokuvateatteri, toimistoja alemmissa kerroksissa, lastentarha jännittävine teknisine yksityiskohtineen, todellinen pojanviikareiden toive, viereisen voimalaitoksen jäähdytysvedellä lämpiävät kuumavesikylpylät, kaupungin kirjasto, työkonehallissa nuorison kokoontumistilat ja paksujen seinien läpi jytä ei taatusti häiritse naapurustoa.
Jos tyhjälle tontille suunnitellaan rakennus, kuvastaa se kyseisen aikakauden trendejä, mutta jos vanhaan rakennukseen joutuu suunnittelemaan uuden elämän, ovat haasteet paljon vaikeammat, mutta niistä ongelmista syntyy myös ideoita ja monimuotoisuutta, mitä yleensä ei uudessa rakennuksessa ole. Samalla vanha rakennus muodostaa sillan oman historian ja tulevaisuuden välille. Meillä suomalaisilla historia on varsin nuorta, tulisi säilyttää historiaa.
Vanhan rakennuksen, tässä tapauksessa Hanasaaren voimalan, rakentaminen tulisi tapahtua siten, että tilat jaetaan halukkaille, perusinfra rakennetaan keskitetysti, mutta jokainen tilan haltija pääsee toteuttamaan omat toiveensa. Jotta kokonaisuudessa säilyisi yhtenäisyys, rakentamiselle tulee antaa reunaehdot, esim. käytettävä mahdollisimman paljon vanhan voimalan kalusteita koristelussa, kaiteita, venttileitä jne. Tavaraa on talo täynnä, ne tulee saattaa uusiokäyttöön, muuten ne joutuvat romuttamoon.
Ja lopulta kukaan ei enää muista, että rakennus oli aikoinaan ruma ankanpoikanen.
Kulttuurikulkuri
torstaina, marraskuuta 23, 2006
Hesari kirjoittaa, mutta purkajat eivät perustele mitään
Puolustajien kaksi keskeisintä sanomaa ovat koko ajan olleet:
Automaattinen vanhan purkaminen uuden tieltä pois ei KOSKAAN saa olla kaupunkisuunnittelun ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto. Kaikkinainen purkaminen köyhdyttää kaupunkirakennetta, hävittää kerroksellisuutta, aikaperspektiiviä, historiaa. Purkaminen on lupullista, siksi siinä ei saa hätököidä. Kaupungin rakennukset edustavat asukkaille pysyviä arvoja, eikä niitä saa hävittää.
Toiseksi, Hanasaari A:n uusiokäyttöä pitää tutkia ja selvittää. Etsiä rohkeita ideoita eri mahdollisuuksista ja esittää vakuuttavat laskelmat niiden kustannuksista. Vasta sitten voidaan purkaminen ja uusiokäyttö asettaa samalle viivalle.
Nyt on tehty näin:
"Hanasaaren täyttäminen kulttuurilla tuntuu vähän megalomaaniselta ajatukselta."
APULAISKAUPUNGINJOHTAJA ILKKA-CHRISTIAN BJÖRKLUND (SD)
Tuntuu? Vähän? Ajatukselta? Kaikki nämä ovat ilman selvityksiä ja perusteluja. Lähtökohta on siis hyvä, mutta selvitystyö kokonaan tekemättä. Hanasaaren purkamista on viety eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei siinä mitään ehditäkään ajattelemaan. Se on hankeen puuhamiehien tarkoituskin?
Kalasataman osayleiskaavaluonnoksesta järjestettiin kansavälinen arkkitehtikilpailu. Hanasaaresta on meneillään samanlainen ideakilpailu. Rahaa näihin ideointeihin käytetään satojatuhansia euroja. Hanasaari A:n ideointiin ei ole käytetty euroakaan. Tässä koko ongelman ydin. Eikä se koske vain Hanasaarta, vaan kaupunkisuunnittelua Helsingissä laajemminkin. Joku jossakin päättää jotakin, eikä sen jälkeen millään ole mitään väliä. Suunnitelma etenee, eikä kansalaiskeskustelut tai muu vaikuta siihen yhtään mitään. Ilmoitetaan, että ”joulukuussa päätetään toteuttaa”. Kiitos, juuri tätähän me halusimme!
keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006
Lehdet kirjoittaa ja poliitikot kommentoi
"Säilyttäminen olisi hyvin vaikeaa. Rakennuksessa on asbestia ja koneet olisi purettava seinien kautta." Kaupunkisuunnittelun apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd)"
Säilyttäminen ei ole sen vaikeampaa kuin purkaminen. Kaikissa tuon ikäisissä rakennuksissa on asbestia. Asia on niin, että rakennusta ei voida purkaakaan ilman että asbesti poistetaan ensin. Tehtiin niin tai näin, asbesti ensin pois. Miksi koneet pitää purkaa seinien kautta, kun talossa on ovetkin?
"Kaupunkisuunnittelussa asiaa on katsottu laajasti tulevaisuuden kannalta. Kun Suvilahti on suojeltu, A-voimalan osalta on katsottu, että se voidaan purkaa. Kaupunginmuseo ei ole esittänyt sitä suojeltavaksi." Kaupunkisuunnittelulautakunnan ja demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja Maija Anttila
Sen sijaan kaupunginmuseo on esittänyt Hanasaaren B -voimalaa suojeltavaksi, mutta eipä sitäkään enää näy alueen tulevaisuudenkuvissa??? Ei tässä eikä tässä, eikä tässäkään. (Viimeisestä puuttuu hiilisatamakin.) On katsottu laajasti tulevaisuuden kannalta? Huolellisempaa sunnittelua kyllä odottaisi näissä miljoonahankkeissa.
Voidaanko kaikki sellainen purkaa pois, jota ei ole suojeltu?
Entä suojellut rakennukset sitten? Enson laatikko Katajannokalla on suojeltiin, vaikka se pilaa koko maiseman. Jos Helsingissä järjestettäisiin kansanäänestys, juuri se purettaisiin ensimmäisenä pois. Tämä on ihan varma.
"Ajatus säilyttämisestä syntyi liian myöhään. Kokoomus seisoo purkuesityksen takana. Olen käynyt rakennuksessa, ja hieno ympäristöhän se on, mutta kyllä kokonaisuuden kannalta on
tärkeää, että Kalasataman metroaseman ympärille saadaan asuntoja ja liiketilaa." Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Suvi Rihtniemi
Miten niin liian myöhään, eihän sitä ole vielä purettu? Tämä kuuluu sarjaan "Kaupunginvaltuusto päättää joulukuussa tehdä sitä ja tätä." Siinä vaiheessa kun asiat tulevat tavallisen ihmisen tietouteen, ne onkin jo päätetty, eikä mitään ole tehtävissä. Loppu on pelkkää teatteria? Suututtaa! Jos juna menikin jo, kohta tulee seuraava. Mutta ihan oikeasti, jos kunnallispolitiikka on tällaista kumileimasinjuttua, on ihan turha ihmetellä miksi se ei kiinnosta ihmisiä, ja miksi äänestysprosentit ovat mitä ovat.
Kalasatamaan mahtuu kyllä rakentamaan vaikka Hanasaareen ei koskettaisi ollenkaan. Miksi pitäisi aloittaa vaikeimmasta ja kalleimmasta kohdasta? Tässä on selitetty, miten lisäaikaa suunnitteluun saadaan ihan ilmaiseksi. Taitaa olla tärkeintä saada laitos äkkiä pois, ennen kuin nousee liian iso meteli. Nämä puretut talot tuppaavat kuitenkin olemaan sellaisia asioita, joita ei koskaan unohdeta. Perästä kuuluu. Aina.
Miksi hiilisiiloista ei keskustella ollenkaan? Hirvittävän kokoiset pöntöt, eivätkö ne ole rumat?
Okei, eilinen kuvauskielto peruttiin ja laitoksella vieraili toimittajia. Ensimmäiset kirjoitukset Helsingin Sanomissa:
Kansanliike yrittää estää Hanasaaren voimalan purun
Valtavan paikan kammo
tiistaina, marraskuuta 21, 2006
Kuvauskielto??
Kimmo Helistö ja Stefan Lindfors olivat Uudenmaan uutisissa tänään, aiheena Hanasaari A. Mutta "kaupunki" oli kieltänyt kuvaamisen laitoksen sisällä, "joulukuussa tehtävään purkupäätökseen asti". Että joulukuussa tehdään semmoinen päätös. Mitä muita päätöksiä joulukuussa tehdään? Entä ensi vuonna, tai viiden vuoden päästä? Mistä saa kristallipalloja, minäkin haluan yhden.
"Ehkäpä helsinkiläisten ei haluta näkevän, kuinka hienosta kiinteistöstä he joutuvat luopumaan." - kuului toimittajan kommentti. Näin se käy meillä Neu... eikun...
Mutta näkevät silti, Don Johnson Big Band, video: One MC, One Delay. Kannattaa katsoa!
Ja tietysti Ennätystehdas sunnuntaisin.
maanantaina, marraskuuta 20, 2006
Asia pöydälle
"Hankesuunnitelma: Hanasaaren A-voimalaitoksen purkaminen, nykyisen kivihiilen avovarastoalueen vapauttaminen muuhun käyttöön sekä korvaavan kivihiililogistiikan toteuttaminen
Pöydälle kahdeksi viikoksi jäsen Rantasen ehdotuksesta"
Kimmo Helistö on tehnyt valtuustokyselyn, miksei Hanasaaren A-voimalan säilyttämismahdollisuutta ole koskaan tutkittu.
Eipä ole, koska tietyt tahot ovat jo vuosia halunneet sen pois uusien hienojen visioiden tieltä. Helsingin kaupunkisuunnittelu on tuhonnut tätä kaupunkia enemmän kuin talvisodan pommitukset, se on hyvä muistaa. Eikä näitä ole tapana kysellä esim. kuntalaisilta, joita asia koskettaa aina kaikkein eniten. On helpompi olla kyselemättä. Lukekaa vaikka Kaarin Taipaleen mielipidekirjoitus.
sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006
Laura Kolbe kirjoittaa
"Rakennuksen purku on aina totaalisen lopullinen asia. Ennen kuin siihen tilanteeseen joudutaan, on syytä pohtia muita vaihtoehtoja. Se ei ole vahva ominaisuus Helsingin modernia arvostavassa kaupunkisuunnittelussa."
Kiitos! Miten minusta onkin tuntunut jotenkin samalta?
lauantaina, marraskuuta 18, 2006
Pohdintoja mm. aikatauluista
Hiilisiilojen rakentaminen kestää 41 kuukautta.
Hana A:n purku kestää 25 kuukautta.
Väliin jää 16 kuukautta.
Päätettiinpä hiililogistiikasta mitä tahansa, 16 kk lisäaika voidaan joka tapauksessa käyttää A:n uuden käytön selvittämiseen ilman että se vaikuttaa koko projektin aikatauluun mitenkään.
Jos näin ei tehdä, vaikea ymmärtää kiirehtimiselle muuta syytä kuin sen, että tietyt tahot haluavat purkaa laitoksen niin nopeasti pois, ettei kukaan ehdi suojella sitä tms. Kyse on kaupungin (=kaupunkilaisten) omaisuudesta, jolla pelataan. Kenelle se kuuluu?
Äskettäin luulin jo hetken ymmärtäväni jotakin poliittisesta päätöksenteosta, mutta ei. Savu nousee korvista.
torstaina, marraskuuta 16, 2006
Sivun osoite lehdessä
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
Sivusto avattu
Sivuston osoitteet:
http://hanasaari.hopto.org/
http://hanasaari.kotisivumme.com/
http://hanasaari.atspace.org/index