torstaina, marraskuuta 23, 2006

Hesari kirjoittaa, mutta purkajat eivät perustele mitään

Helsingin Sanomat julkaisee puolen sivun artikkelin Hanasaaresta. ” Hanasaaren A-voimalan purku nosti puolustajat vastarintaan

Puolustajien kaksi keskeisintä sanomaa ovat koko ajan olleet:

Automaattinen vanhan purkaminen uuden tieltä pois ei KOSKAAN saa olla kaupunkisuunnittelun ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto. Kaikkinainen purkaminen köyhdyttää kaupunkirakennetta, hävittää kerroksellisuutta, aikaperspektiiviä, historiaa. Purkaminen on lupullista, siksi siinä ei saa hätököidä. Kaupungin rakennukset edustavat asukkaille pysyviä arvoja, eikä niitä saa hävittää.

Toiseksi, Hanasaari A:n uusiokäyttöä pitää tutkia ja selvittää. Etsiä rohkeita ideoita eri mahdollisuuksista ja esittää vakuuttavat laskelmat niiden kustannuksista. Vasta sitten voidaan purkaminen ja uusiokäyttö asettaa samalle viivalle.

Nyt on tehty näin:

"Hanasaaren täyttäminen kulttuurilla tuntuu vähän megalomaaniselta ajatukselta."

APULAISKAUPUNGINJOHTAJA ILKKA-CHRISTIAN BJÖRKLUND (SD)

Tuntuu? Vähän? Ajatukselta? Kaikki nämä ovat ilman selvityksiä ja perusteluja. Lähtökohta on siis hyvä, mutta selvitystyö kokonaan tekemättä. Hanasaaren purkamista on viety eteenpäin sellaisella vauhdilla, ettei siinä mitään ehditäkään ajattelemaan. Se on hankeen puuhamiehien tarkoituskin?

Kalasataman osayleiskaavaluonnoksesta järjestettiin kansavälinen arkkitehtikilpailu. Hanasaaresta on meneillään samanlainen ideakilpailu. Rahaa näihin ideointeihin käytetään satojatuhansia euroja. Hanasaari A:n ideointiin ei ole käytetty euroakaan. Tässä koko ongelman ydin. Eikä se koske vain Hanasaarta, vaan kaupunkisuunnittelua Helsingissä laajemminkin. Joku jossakin päättää jotakin, eikä sen jälkeen millään ole mitään väliä. Suunnitelma etenee, eikä kansalaiskeskustelut tai muu vaikuta siihen yhtään mitään. Ilmoitetaan, että ”joulukuussa päätetään toteuttaa”. Kiitos, juuri tätähän me halusimme!

Ei kommentteja: