keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Valtuusto puolsi purkamista

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen Hanasaari A:n purkamisesta ja hiilikasan siirtämisestä.


Asian käsittelyssä esitettiin erittäin hyviä puheenvuoroja, joissa selkeästi perustellen vaadittiin Hanasaari A:n uusiokäytön selvittämistä sekä koko hankkeen taloudellisen kannattavuuden selvittämistä. Näistä tehtiin kolme palautusehdotusta, Arhinmäki Hakasen kannattamana, Helistö Näreen kannattamana ja Pajamäki Malisen kannattamana. Eniten kannatusta sai Helistön ehdotus, jossa vaadittiin voimalan uusiokäytön selvittämistä. Äänestyksessä ehdotus kaatui äänin 52-31.

Lopuksi Helistö esitti Abdullan kannattamana koko esityksen hylkäämistä. Tämä kaatui äänin 68-12, jolloin purkupäätös oli syntynyt.

Puheenvuoron Hanasaaren purkamisen vaihtoehtojen selvittämisen puolesta pitivät, Paavo Arhinmäki (Vas), Yrjö Hakanen (SKP), Kimmo Helistö (Vihr), Sari Näre (Vihr), Osku Pajamäki (SDP), Tea Vikstedt-Nyman (Vas), Tuomas Rantanen (Vihr), Jouko Malinen (SDP), Maria Björnberg-Enckell (SFP), Osmo Soininvaara (Vihr) sekä Tiina Kaarela (Vas)

Puheenvuorojen aikana useat valtuutetut kunnioittivat tilaisuutta ja demokratiaa olemalla poissa kokoushuoneesta.

Perustelut olivat selkeitä. Maailmalta löytyy hyviä esimerkkejä vanhojen voimalaitosten menestyksekkäästä uusiokäytöstä. Se pitäisi meilläkin tutkia, ennen lopullisen purkupäätöksen tekemistä. Myös taloudelliset seikat nousivat esiin, eli koko purku- ja hiililogistiikan muutoshankkeen taloudellinen kannattavuus kyseenalaistettiin ja vaadittiin sen selvittämistä. Osku Pajamäki toi esiin suunniteltujen hiilisiilojen kaupunkikuvalliset vaikutukset, sekä mielenkiintoisen näkökohdan hiilen kuljettamiseksi autoilla Vuosaaresta, jossa on hiilikasa jo valmiina. Hiilisiilojen hinnalla hiilet voisi tällä tavalla kuljettaa Hanasaareen seuraavat 30 vuotta. Kaupunginjohtaja Pajunen tyrmäsi ehdotuksen toteamalla, että Vuosaaren satamaan ei tule hiililogistiikkaa, siellä ei voi käsitellä hiiltä.

Vaihtoehtojen selvittämättä jättämisen puolesta pitivät puheen Heli Puura (SDP), Hannale Luukkainen (Kok), Stefan Johansson (SFP). Perusteluina kliseet; Hanasaari A on ruma, Helsinki tarvitsee asuntoja ja päätöksen lykkääminen vain lisää kustannuksia.

Asian käsittelyssä kiistattomasti todistettuja asioita ovat:

1 -Helsingissä voidaan tehdä 127 miljoonan euron hanke, jota ei ole osoitettu taloudellisesti kannattavaksi. Se, että hanke kustannetaan Helsingin Energian tulorahoituksella, ei muuta asiaa miksikään. Raha on poissa Helsingin kassasta, koska Energian tulos ja tuloutuskyky kaupungille hankeen takia heikkenee. (Josta seuraa, että veroäyri voi nousta) Missä tahansa yrityksessä investointipäätösten tekeminen ilman kannattavuuslaskelmaa johtaa 100 % varmuudella ennemmin tai myöhemmin vararikkoon.

2 - Helsingissä voidaan purkaa hyväkuntoinen ja käyttökelpoinen, suurikokoinen rakennus näkyvällä paikalla ilman, että sille edes yritetään etsiä uutta käyttötarkoitusta. Maailmalta löytyvät esimerkit osoittavat, että Hanasaarellakin olisi oikeasti suuria mahdollisuuksia.

3 - Kansalaiskeskustelu, kirjoitukset lehdissä ja aiheen käsittely TV:ssä eivät vaikuta yhtään mihinkään. Tämä kävi vielä selvemmin ilmi toisen rakennushankkeen käsittelyssä, jota paikalliset asukkaat olivat vastustaneet. Vastustus yksinkertaisesti sivuutettiin ja todettiin rakennuksen 500 toimistotyöpaikkaa olevan hyvä juttu. Sillä siisti. Helsingin kaupunkisuunnittelussa on jotakin vialla, ja pahasti!

4 - Purkuhanke voidaan käsitellä ja hyväksyä valtuustossa, vaikka esityslistan teksti sisältää selviä (tarkoitushakuisia?) virheitä ja vääriä väittämiä, joilla hanketta perustellaan. Väittämät ja niiden oikaisut voi lukea tästä. Kuka näkökohdat on kirjoittanut ja miksi? Ilmeisesti kuitenkin pajunköyden (vai pajusen...) syöttäminen valtuustolle sallitaan, koska kukaan ei ole älähtänyt?

Mikäli äänestämällä haluaa korjata tätä tilannetta ja saada demokratiaa Helsingin kaupunkisuunnitteluun, kannattaa mieluummin äänestää vasemmistoa kuin oikeistoa, kokoomusta ei missään tapauksessa, mutta erittäin mielellään vihreitä. Demarit ovat ongelma, koska yksi fiksu demari ei riitä. Voi tietenkin toivoa, että muutos lähtee sisältäpäin. Sen verran nöyrästi kunnallispolitiikka kuitenkin kulkee kaupunkisuunnitteluviraston talutusnuorassa, että huonolta näyttää, kerta kaikkiaan.
Jos sitten huolenaiheena on Malmien lentokenttä, edellä lueteltu jako ei päde, vaan on syytä tarkastaa jokaisen ehdokkaan mielipide erikseen.

Mitä vuosaaren satamaan ja hiililogistiikan mahdottomuuteen tulee, niin Pajusen vastaus ei ihan riitä. Itsepurkava laiva voi tuoda hiiltä ihan mihin vain. Riittää, että laivan viereen laiturille mahtuu auto johon hiili kuormataan. Jos on päätetty, että näin ei tehdä, on eri asia kuin että se on mahdotonta.

Voimme ajatella asian niinkin, että Helsinki sai lahjan. Hienon lahjan, uniikin ja arvokkaan, josta olisi ollut hyötyä ja iloa vuosikymmeniksi. Helsinki ei tyhmyyksissään kuitenkaan ymmärtänyt siitä mitään, ei tiennyt mitä sillä pitäisi tehdä. Ei vain osannut, eikä osannut kysyä keneltäkään. Ei tajunnut suurta mahdollisuutta. Niinpä se teki sen minkä taisi, mihin äly juuri ja juuri riitti, purki ja hävitti uuden tieltä. Rakensi tilalle jotakin itsensä näköistä, helpompaa kaupunkia.

Sen pituinen se.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin olet tiivistänyt sen, mikä Helsingin kunnallispolitiikkaa ja kaupunkisuunnittelua vaivaa. Ensin jotkut virkamiehet ja kaupunginjohtajat tekevät päätöksen omin päin tai kuulemalla itse valitsemiaan "asiantuntijoita".
("Kaupunginjohtaja Pajunen tyrmäsi ehdotuksen toteamalla, että Vuosaaren satamaan ei tule hiililogistiikkaa, siellä ei voi käsitellä hiiltä.")

Sen jälkeen asiasta käydään mukamas demokraattinen keskustelu, jossa pidetään puheenvuoroja tyhjille seinille.
("Puheenvuorojen aikana useat valtuutetut kunnioittivat tilaisuutta ja demokratiaa olemalla poissa kokoushuoneesta.")

Ja kansalaisliikkeisiin suhtaudutaan kuin häiriköihin.
Eikö meillä pitäisi olla oikeus vaikuttaa elinympäristöömme myös kotimme seinien ulkopuolella eikä pelkästään siellä sisällä?
Tämä haisee kyllä pahasti siltä, että KSV määrää suuressa viisaudessaan sekä kaupunginvaltuutettuja että heidän valitsijoitaan.
("Sen verran nöyrästi kunnallispolitiikka kuitenkin kulkee kaupunkisuunnitteluviraston talutusnuorassa, että huonolta näyttää, kerta kaikkiaan.")
Olen kuullut että Helsingissä on yksi keisari, jolle kukaan ei mahda repimis- ja rakentamisasioissa yhtään mitään: Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen. Hänen pillinsä mukaan hyppii kaupunkisuunnitteluvirasto.
Lainaus kaupungin nettisivuilta:
"Viimeiset 15 vuotta Pekka Korpinen on vastannut Helsingin kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimesta. Tänä aikana kaksi kaupungin keskustassa sijaitsevaa satamaa on päätetty siirtää Vuosaareen, mikä vapauttaa noin 250 hehtaaria merenrantaa uuteen käyttöön. Hän on myös vaikuttanut Helsingin uuden keskustan suunnitteluun ja rakentamiseen Kampin ja Töölönlahden alueille"
Ja hän itse ymmärtää vain sen, että kaupungissa pitää olla italialaistyyppisiä toreja.
Korpisesta lisää: http://www.ylioppilaslehti.fi/2002/020521/henkilo.html

Anonyymi kirjoitti...

Sain tekstiviestin ystävältäni heti valtuuston kylmän viileän purkupäätöksen jälkeen. Viesti kuvasi tarkasti tätä episodia: "Vandalismi voitti taas. Euroopan harvaanasutuimpia maita, jossa uudelle löytyy tilaa vain vanhaa purkamalla."

Niinpä.

Kiitos näiden sivujen ylläpitäjälle. Kunpa meidän Helsingillämme olisi enemmän kaltaisiasi ystäviä.

Osku Pajamäki

pha kirjoitti...

Kiitos! Kommenttinne kannustavat jatkamaan.

Helsingin ystävä, vaiko konservatiivi? Kyllä, molempia järkevästi. Esim. Finlandiatalon marmori tulisi mielestäni vaihtaa joksikin muuksi.